Yhä heikottaa, ja päässä sumenee usein. Ei hyvä. Syöminenkään ei auttanut. Tekisi mieli mennä ulos mutta eihän sitä tälläisessä kunnossa uskalla mennä yhtään minnekään! Painokin oli pysynyt samana. Mur. Pirun siideri ja sen kalorit.

Olen jotenkin tuskastunut painooni. En ollut näin tuskastunut siihen viisi kiloa painavampanakaan, silloin se vain ärsytti. Nyt vain inhottaa, ällöttää, on paha ja ruma olo. Kaikki ihan vain sen takia ettei paino laskenutkaan. Kaikki tuntuu turhalta. Olen joulusta lähtien kiduttanut itseäni vaikka millaisilla dieeteillä, ja miksi? Koska luulin että laihempana olisi parempi olla, ja että olisin onnellisempi. Mutta nyt tuntuu siltä että kaikki oli turhaa. Vihaan yhä itseäni ja peilejä, ja mitä niissä näen. Tosin uskallan nyt mennä ulos ja olla sosiaalinen, eli ehkä tämä ei ollutkaan täysin turhaa.

Melkein toivon, että olisin vain oppinut rakastamaan itseäni sellaisena kuin olin. Lihoin noin suureksi koska haistatin pitkät syömishäiriölleni kahdeksi kuukaudeksi. Kaksi kuukautta söin mitä tykkäsin enkä käynyt vaa'alla kertaakaan. Oli se aika nautinnollista...kunnes sitten eräänä päivänä en mahtunut enää mihinkään vaatteisiini. Noloa. No, siitä sitten heti peilin eteen ja vaa'alle. Ja voi kauhistus. Taisin tuolla samalla hetkellä upota päätä myöten takaisin häiriööni.

Laihdutus on takkuillut jo alusta alkaen. Se jäi aina jumittamaan tietyissä painoissa. 62, 60, 58, 56, eli aina kahden kilon välein se jymähti viikoksi tai kahdeksi. Toivon, että sitten 54-kiloisena ei käy samoin, sillä olen päättänyt että haluan olla 52 kiloa tai vähemmän. Laihimmillani olin 50 kiloa. Tekisi mieli kurkistaa mitä nelosella alkavat määrät tuovat tullessaan, vaikka en oikein uskallakaan. Pelkään terveyteni puolesta.