So far, so good(?)

Eli. Heti kun saan seuraa, syön kuin porsas. Röh röh röh, röh. Röh. Olen vain niin onnellinen kun en ole yksin, että en välitä painostani.

Mutta meillä on niin hauskaa. Tehdään mojitoja, juodaan niitä parvekkeella, poltetaan tupakkaa, katsotaan leffoja. Ahhh. Elämä ei voisi olla mukavampaa.

Huomisesta

Huomenna mieheni ja eräs ystävämme tulevat käymään kahdeksi viikoksi. Kaverini C. on hepuloinut asiasta, ja kaverini M. on ujouskohtauksen kynsissä. Minä taasen olen väsynyt, väsynyt, väsynyt, väsynyt. Tarvitsen tunnin unta pystyäkseni edes istumaan puoli tuntia. Saa nähdä onko minusta yhtään mihinkään, kun uloskin on vaikea mennä.

Nytkin on vaikea kirjoittaa, kun silmät eivät meinaa pysyä auki. Väsyttää niin pirusti. Saatanan lääkkeet. Niiden pitäisi auttaa. En halua olla nuukahtanut koko aikaa, tämä ei ole yhtään masennusta parempaa.

Vesikatkoksesta

Tänään talostamme katkaistiin vesi koska ulkona rakennetaan jotain. En tiedä muuta kuin että tämä on erittäin paha juttu pakkomielteideni kannalta. Pitää kai lähteä ulos ja pestä kädet jossain kaupan vessassa pari kertaa. Plääh.

Syömishäiriöstä

Juuri nyt taistelen masennusta vastaan liittoutumalla syömishäiriön kanssa yhteen. Olen vakuuttunut, että jos olen laiha olen myös onnellinen, vaikka tiedän että ei se näin ole. Se valehtelee päin naamaani, ja uskon sitä koska haluan sen valheiden olevan totta. Tiedän kyllä, että se on näin, mutta se ei muuta mitään. Jos saan neljä kiloa rutistettua itsestäni irti, olen varmasti hiukan tyytyväisempi kuitenkin.

Tänään 58.0. Ollut jumissa tässä vaikka kuinka kauan.

Tänään olen myös todella väsynyt vaikka jatkuvasti nukunkin. Outoa, sillä viime viikon olin todella energinen ja oli vaikeaa pysyä paikoillaan. Olenkohan syönyt liian raskaasti tai jotain... Hmh. Tahtoisin sen energian takaisin, tämä kun on todella ärsyttävää. En edes jaksa nukkua.

Ensimmäinen

Elämäni oli aina ollut helppoa. Tai sen olisi pitänyt olla - kivat vanhemmat, hyviä numeroita koulussa, kavereita, ei mitään isoja ongelmia, jne. Mutta jostain syystä nyt 20 vuotta syntymäni jälkeen elämä on, noh, täyttä paskaa suoraan sanottuna. En edes tiedä mikä minussa on vialla. Jokin syömishäiriö, jokin mielialahäiriö, ja jotain muutakin varmasti.
Käyn lääkärillä ja terapeutilla kerran viikossa. Syön lääkkeitä. Oksennan ruokani.

Mutta.

Olen silti tyytyväinen. En vaihtaisi elämääni mihinkään, ja tästä ehkä kiitos kuuluu miehelleni ja ihanille kolmelle kaverilleni jotka pysyivät vierelläni vaikeiden aikojen läpi. Rakastan näitä tyyppejä. He tekevät elämästäni vaivan arvoista.