Taas uneton yö. Pelaan vain tietokonepelejä yksikseni (olen ehkä salaa vähän nörtti) ja yritän saada ajan kulumaan niin että lopulta väsähdän ja nukahdan. Paino on juuri nyt 54.9 kiloa, eli selvisin 55 kilon läpi ihan kunnialla. Näytän luisevalta. En tiedä pidänkö siitä vai inhoanko sitä. Tuntuu siltä kuin tämä häiriöni, mikä sitten ikinä onkaan, sumentaisi ajatuksiani ja minuuttani. Kuka oikein olen loppujen lopuksi? Tajusin äsken, että en tiedä. Tuntuu kuin jäljellä olisi vain halu laihtua ja kuihtua pois. Olen loppusuoralla, eli en anna periksi nyt. Mutta mitä sitten kun pääsen tavoitteeseeni? Osaanko enää palata normaaliin syömiseen ja elämiseen? Jotenkin tuntuu, että en osaa.
En halunnut että siinä kävisi näin. En todellakaan. En halunnut enää menettää itseäni tälle saatanan demonille päässäni. Vai halusinko? Nautinko sittenkin siitä että syön vain kulhon jugurttia päivässä? Nautinko huolestuneista kasvoista jotka arvailevat jo mihin suuntaan olen taas menossa? Ehkä. En osaa sanoa.
"Näytän niille kaikille."
"Sitten kun olen laiha nauran niille."
"Voin olla niitä kaikkia parempi. Laihempi."
Sairaita ajatuksia. Tekisi mieli sanoa: 'Ottakaa joku ne pois ja heittäkää ne kaivoon', mutta jokin estää minua. En ole tarpeeksi laiha valittaakseni tällaisista asioista.
7 vuotta sitten
2 kommenttia:
Oma läheiseni ajatteli laihduttaa vähän, sitten vielä vähän lisää. Ja sitten laihduttaminen ja ruoka ja kalorit ja liikunta ja pakkoliikunta ja ja ja täyttivät koko hänen elämänsä, hän luopui ystävistään, eristäytyi perheestään, laihtui ja laihtui. Nyt hän on ollut jo vuoden sairaalassa. Hän ei ole onnellinen ja laiha. Eikä vahva ja laiha, eikä suosittu eikä kadehdittu. Hän on masentunut ja unohdettu.
Kun vielä ajattelet järkevästi, että haluat lopettaa kun tavoite on täynnä, L-O-P-E-T-A! Itsesi takia.
Lopeta laihduttaminen!
Lähetä kommentti