7 vuotta sitten
keskiviikko 20. toukokuuta 2009
One step back
Oksensin äsken. En edes tiedä miksi, en mennyt kamalasti kalorirajani yli. Jokin vain napsahti. "Ei ei ei ei en halua lihoa!" tai jotain sen suuntaista päässäni myllersi. Nyt kaduttaa, kaduttaa kaikki. Kurkkua kirvelee ja heikottaa, ja tuntuu siltä että on ihan sama menenkö syömään lisää vai en kun vahinko kuitenkin jo sattui. Mutta en mene. Jatkan parhaani mukaan. Eihän bulimiasta sormiaan napsauttamalla irti pääse. Minun pitää olla vahvempi, enkä saa antaa periksi nyt. Minä paranen bulimiasta. Vaikka väkisin!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Bulimiasta paraminen on yksi saatananmoinen taistelu, varsinkin jos pitää oksentamisesta. (ainakin tauon jälkeen.) Itse olen pystynyt pitämään pisimmän oksentamatta olo kauteni. Taitaa olla jopa kuukausi etten ole oksentanut :0. Vaikka mieli on kyllä tehnyt monta kertaa koska pidän sitä enemmänkin stressin hallinta keinona, ja se tuntuu niin hyvältä kunhan en bulimikoi joka päivä.
Ehdin oksennella kuitenkin suhteellisen vähän aikaa hieman yli puolivuotta, En joka päivä, mutta muutaman kerran viikossa, joskus pystyin pitämään viikon tauon, välillä bulimikoin joka päivä. Sinun pitää alkaa uskomaan itseesi, siihen ettei oksentaminen oikeasti ole hyvä asia, siihen että se ei ole normaalia. Älä anna periksi, bulimia on maailman kieroin sairaus, siinä ei ole mitään järkeä ja samalla se koukuttaa. Siitä pitää taistella. *Jaksamista* ja haleja*
XD ja taas meni paasaukseksi.
Lähetä kommentti