Anonyymin kommentti sai minut ajattelemaan. Kumpi olisi suurempi voiman osoitus - tähän sairauteen täysin uppoaminen, vai lopettaminen viimeisten 800 gramman pudotuksen jälkeen? Kai se jälkimmäinen vaihtoehto.
Pelkään, että en ole tarpeeksi vahva lopettamaan. Tunnen kuinka tämä häiriö luikertelee hiljaa syvemmälle mieleeni, tuhoten kaiken matkallaan. Haluanko todella olla vain laiha kuori? En. Mutta jotenkin huijaan itseäni ja uskottelen itselleni että laihana kaikki olisi paremmin. Jokin kuiskuttaa korvaan; "Et ole vielä tarpeeksi laiha. Et vielä. Mutta voit saavuttaa sen. Ja sitten ne kaikki kauhistuvat!"
Minulla on jokin outo tarve järkyttää ihmisiä. Ehkä se johtuu siitä, että en ikinä saa täysin sanottua miten paha minun onkaan olla, mutta haluaisin että joku huomaisi ja auttaisi. Aika tyhmää, mutta sinällään ehkä ymmärrettävää. Tahdon parantua. Todella tahdon. Tahdon taas olla onnellinen ja iloinen, ja syödä normaalisti. Mutta miten kukaan osaa auttaa, kun aina vain sanon "Olen kunnossa" "Olen ihan OK" "Joo, nykyisin menee paremmin"?
7 vuotta sitten
2 kommenttia:
Mä olen joskus ajatellut, kun tein miljoonannen kerran päätöksen laihtua, että tää on nyt kosto kaikille niille, jotka ei uskonut, että pystyisin suuriin päätöksiin. Niitä ihmisiä tuntuu olevan liikaa. Onko itse ehkä niin heikkoja? Tai eikö ne tunne mua kunnolla? No ei kai kukaan tunne musta kun sen pinnallisen esittävän iloisen puolen. No hyvä minä vuodatan paskaa sunkin kommenttilootaan :)
wau. tuo sun ruoan "unohtamis" idea juhlissa vois toimiakkin. :DD
Tosin, ehkä sen mulla joku huomais, kaikki kuitenki on mun perässä ja kyselee kuulumisia, äh sekin on ärsyttävää. :D
Lähetä kommentti